Skip to Content

Tutustu liiton johtokuntaan: Marko Holopainen/Bravida

Bravidan toimitusjohtaja Marko Holopaisen ensimmäinen kausi LVI-TU:n hallituksessa oli vuosina 2008–2015 ja johtokunnassa 2010–2015, ja toinen kausi hallituksessa ja johtokunnassa alkoi vuonna 2021. Johtokuntatyössä Markoa motivoi mahdollisuus olla ajan hermolla ja vaikuttaa LVI-toimialan kehitykseen.

Liiton johtokunnassa on hyvä porukka ja henki, ja aito mahdollisuus vaikuttaa alan tulevaisuuteen.”

Miksi LVI-/talotekniikka-ala?

Tein jo koulu- ja lukioaikoina LVI-asennushommia, ja olin kesätöissä tukkuliikkeessä. Opiskelin koneosastolla Teknillisessä korkeakoulussa (nykyinen Aalto-yliopisto), koska tavoitteenani oli suuntautua laivanrakentamiseen. Kävi kuitenkin niin, että kun oli aika tehdä valinta lopullisesta suuntautumisesta, meriteollisuuden näkymät olivat huonot. Rakennusala oli noususuhdanteessa, joten tein pragmaattisen valinnan ja suuntauduin energiatekniikan LVI-laiteet ja järjestelmät koulutusohjelmaan: toisena suuntautumisena minulla oli tuotantotalous. Ensimmäisenä teekkarikesänä pääsin töihin Suomen puhallintehtaalle, joka myöhemmin siirtyi yrityskaupan myötä ABB:lle. Siitä lähtien olen pysynyt talotekniikan ja rakentamisen alalla.

Ikimuistoinen asia työurasi varrelta?

Yksi merkittävimmistä tapahtumista on vuodelta 1994, jolloin ABB Installaatio Oy syntyi. Se oli ensimmäisiä yrityksiä, jotka yhdistivät talotekniikan eri tekniikka-alueita ja kehittivät alan urakointia ja huoltoa kiinteistön koko elinkaaren ajalle. Oli innostavaa olla mukana kehityksessä, joka muovasi koko talotekniikka-alaa.

LVI-TU:n rooli edunvalvojana työmarkkina-asioissa ja elinkeinopolitiikassa?

Liiton rooli edunvalvojana työmarkkina-asioissa ja elinkeinopolitiikassa on merkittävä, ehdoton ja tärkeä. Liitto on onnistunut edunvalvonnassa ja työmarkkina-asioissa hyvin. Lisäksi LVI-TU:n ja Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n yhteisjärjestö Talotekniikkaliitto tekee tärkeää työtä tuodessaan esille mm. vaikuttajatapaamisissaan alan merkityksen ja roolin niin vihreässä siirtymässä kuin työllistäjänä.

Lähivuosien suurimmat haasteet LVI-/talotekniikka-alalla ja miten LVI-TU:n vastaa näihin haasteisiin?

Suurin haaste alalla on ammattitaitoisen työvoiman riittävyys ja saatavuus. Osaamisvaatimukset kasvavat jatkuvasti mm. vihreän siirtymän ja digitaalisen kehityksen takia. Osaamisvaatimusten kasvaminen koskee koko alaa aina asennukselta toimihenkilöihin. Liitto onkin tehnyt ahkerasti töitä toimialamme imagon kohottamiseksi mm. LVI-Työelämäkumppaniverkoston kautta. Se osaltaan lisää imua ammattiväen saatavuuden parantamiseksi.

Työmarkkinatilanne ja odotukset työehtosopimusneuvotteluihin?

Tämän kevään tapahtumat saattavat näkyä haasteellisena syksynä ja talvena työehtosopimusneuvotteluissa.

Marko Holopainen Toimitusjohtaja, Bravida Finland Oy marko.holopainen@bravida.fi

Tutustu liiton johtokuntaan

Mika Nikula/Maskun Talotekniikkatiimi

Maskun Talotekniikkatiimin toimitusjohtaja, puheenjohtaja Mika Nikula on henkeen ja vereen LVI-mies, ja hän näkee johtokuntatyön vaikuttamisväylänä: liiton kautta hän pääsee seuraamaan alan ja koko rakentamisen muutosta aitiopaikalta ja tuomaan mukaan oman panoksensa. Entä miten ruumiinavaus liittyy Mikan työhön?

Lue juttu

Petri Valve/Cervi Talotekniikka

Cervi Talotekniikan toimitusjohtaja, varapuheenjohtaja Petri Valve on toiminut talotekniikka-alalla liki 40 vuotta. Petri näkee johtokuntatyön oivana mahdollisuutena hyödyntää sitä kokemusta alan parhaaksi. Mutta mikä tulee olemaan alan pullonkaula?

Lue juttu

Heikki Kiiskilä/Kokkolan LVIS-Palvelu

Kokkolan LVIS-Palvelun toimitusjohtaja ja QMG:n aluejohtaja Heikki Kiiskilä on toiminut LVI-TU:n johtokunnassa vuodesta 2022 lähtien. Johtokuntatyöhön Heikkiä motivoi mahdollisuus vaikuttaa talotekniikka-alan kehitykseen sekä yhteistyö eri organisaatioista ja alueilta tulevien vaikuttajien kanssa. Mutta mikä on Heikin mielestä alan isoimpia haasteita?

Lue juttu

Katja Uusimaa/LVI-E. Uusimaa

LVI-E. Uusimaan toimitusjohtaja Katja Uusimaa aloitti LVI-TU:n johtokunnassa keväällä 2024. Johtokuntatyö on Katjan mielestä erinomainen näköala- ja vaikutuspaikka toimialaan ja sen kehitykseen. Mutta minkä Katja näkee yhdeksi liiton tärkeimmistä elinkeinopoliittisen edunvalvonnan teemoista?

Lue juttu
Back to Top