Tutkimus: Kuntien rakennuksilla iso merkitys elinvoimalle – silti suunnitelmissa myymistä ja purkamista
- Uutinen
Lähes puolet Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n tutkimukseen vastanneista kuntapäättäjistä sanoo, ettei heidän kunnallaan ole tulevaisuudessa varaa ylläpitää nykyisenkaltaista kiinteistökantaa. Omaa rakennuskantaa pidetään kunnissa kuitenkin tärkeänä osana sekä palveluntarjontaa että vetovoimaa.
Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n teettämän kuntapäättäjätutkimuksen vastaajista 45 prosenttia arvioi, että tulevaisuudessa heidän omalla kunnallaan ei ole varaa ylläpitää nykyisenkaltaista kiinteistökantaa ja kolmannes sanoo sen olevan haastavaa.
Kuntapäättäjät kuitenkin pitävät rakennuksia ja niiden hyvää sisäympäristöä tärkeinä. Vastaajista 93 prosenttia sanoo oman kunnan rakennuskannan olevan tärkeä osa palvelutarjontaa. 80 prosenttia on puolestaan sitä mieltä, että rakennusten viihtyisyydellä, terveellisyydellä ja turvallisuudella on erittäin suuri tai suuri vaikutus kunnan vetovoimaan.
Kuntapäättäjien mielipiteitä kuntien julkisista rakennuksista – kuten päiväkodeista, kouluista, kirjastoista, virastoista, terveyskeskuksista ja palvelutaloista – selvittävän tutkimuksen toteutti Iro Research. Siihen vastasi yhteensä 101 kunnan- tai kaupunginjohtajaa, valtuuston puheenjohtajaa ja muuta kuntapäättäjää ympäri Suomen.
Tutkimukseen vastanneista kuntapäättäjistä 56 prosenttia kertoo, että omassa kunnassa on kiinteistöstrategia tai toimitilaohjelma – ja 41 prosentilla niitä ei ole. Kaupungeilla strategia on kuntia useammin.
Strategioissa on yleisemmin huomioitu talotekniikan ylläpito ja korjaaminen, sisäympäristön laatu ja hyvinvointialueiden palveluverkostojen muutokset. Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt on huomioitu vain joka viidennessä strategiassa.
Kun kuntapäättäjiltä kysyttiin rakennuskannan kehittämisen tärkeimpiä painopisteitä, kuusi kymmenestä nosti ykköseksi ylläpitoon ja kiinteistönhuoltoon panostamisen. Puolet mainitsi sen jälkeen rakennusten myymisen ja purkamisen.
Tutkimuksen vastaajista 58 prosenttia kertoo, että omassa kunnassa on budjetoitu riittävästi rahaa kiinteistönhallintaan, ylläpitoon ja korjauksiin. Kiinteistöbudjetista on säästetty tällä valtuuskaudella 59 prosentissa vastaajien kunnista. Useimmin säästöjä on tehty peruskorjauksista, huollosta ja kunnossapidosta ja teknisten järjestelmien uudistamisesta.
Lähde ja lisätietoja: Talteka