Jukka Sarhimaa Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtajaksi
- Uutinen
Rakennusteollisuus RT on nimittänyt työmarkkinajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi oikeustieteen maisteri, varatuomari Jukka Sarhimaan. Hän aloittaa tehtävässään syksyllä myöhemmin täsmennettävänä ajankohtana.
Jukka Sarhimaa siirtyy RT:hen työ- ja elinkeinoministeriöstä, jossa hän on toiminut työministeri Arto Satosen erityisavustajana ja vastannut työllisyys ja toimivat markkinat -osastolle kuuluvista asioista. Aiemmin Sarhimaa on työskennellyt muun muassa Metsäteollisuus ry:ssä työelämäasioista vastaavana johtajana, Kemianteollisuus ry:ssä, yrittäjänä sekä henkilöstöjohdon tehtävissä Stora Ensossa.
Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtajana Sarhimaa vastaa rakennusalan työmarkkinatoiminnasta ja työehtosopimusneuvotteluista, työelämän kehittämishankkeista, jäsenyritysten työsuhdepalveluiden kehittämisestä sekä alan vetovoiman edistämisestä yhdessä RT:n toimialojen asiantuntijoiden kanssa.
RT:n työmarkkinajohtajana viime vuodet toiminut Kim Kaskiaro jää eläkkeelle syyskuun lopussa. Kaskiaro on työskennellyt samalla pitkään myös Talonrakennusteollisuus ry:n toimitusjohtajana, jossa tehtävässä häntä seuraa Kirsi Palviainen.
Lähde: Rakennusteollisuus RT