Skip to Content

EK:n suhdannebarometri: Rakentamisen tilanne yhä vaikea

Koko elinkeinoelämän suhdannenäkymät ovat lähellä nollatasoa. Lähikuukausien aikana suhdanteiden odotetaan kohentuvan vain hitaasti. Tilauskanta on vähän aiempaa parempi, mutta kysyntää kuvataan vaimeaksi eikä kannattavuudenkaan arvioida paranevan.  Rakentamisen tilanne jatkuu selvästi muita päätoimialoja vaikeampana, mutta odotukset ovat vähän aiempaa vakaammat.

Rakentamisen tilanne yhä vaikea

Rakennusyritysten suhdannekuva on jatkunut huomattavan vaikeana. Yritykset eivät vielä odota käännettä parempaan, vaikka näkymät alkuvuodelle ovatkin vakautuneet. Nykytilannetta mittaava saldoluku on tuntuvasti miinuksella, kun taas suhdannenäkymät elpyivät vähän. Rakentamisen tuotannon arvioidaan laskevan yhä, tosin hieman loivemmin kuin viime vuoden aikana.

Henkilöstön määrä on vähentynyt selvästi, mutta lasku loivenisi yritysten arvioiden mukaan lähikuukausina. Rakennusyritysten tilauskanta on pienestä kohennuksesta huolimatta selvästi alle normaalitason. Valmiiden myymättömien huoneistojen määrä on edelleen tavanomaista suurempi.

Rakentamisen kysyntä on jatkunut hyvin heikkona eikä tilanteessa tapahtunut parannusta loppuvuonna. Osalla yrityksistä on samaan aikaan vaikeuksia rekrytoida osaajia. Rahoitusvaikeuksia esiintyy, mutta ne ovat yritysten arvioiden mukaan hieman lieventyneet. Kannattavuuden heikkenemisen arvioidaan jatkuvan vielä lähikuukausinakin.

Lähde: Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Back to Top