EK:n suhdannebarometri: Rakentamisen tilanne yhä vaikea
- Uutinen
Rakennusyritysten suhdannekuva on jatkunut huomattavan vaikeana. Yritykset eivät vielä odota käännettä parempaan, vaikka näkymät alkuvuodelle ovatkin vakautuneet. Nykytilannetta mittaava saldoluku on tuntuvasti miinuksella, kun taas suhdannenäkymät elpyivät vähän. Rakentamisen tuotannon arvioidaan laskevan yhä, tosin hieman loivemmin kuin viime vuoden aikana.
Henkilöstön määrä on vähentynyt selvästi, mutta lasku loivenisi yritysten arvioiden mukaan lähikuukausina. Rakennusyritysten tilauskanta on pienestä kohennuksesta huolimatta selvästi alle normaalitason. Valmiiden myymättömien huoneistojen määrä on edelleen tavanomaista suurempi.
Rakentamisen kysyntä on jatkunut hyvin heikkona eikä tilanteessa tapahtunut parannusta loppuvuonna. Osalla yrityksistä on samaan aikaan vaikeuksia rekrytoida osaajia. Rahoitusvaikeuksia esiintyy, mutta ne ovat yritysten arvioiden mukaan hieman lieventyneet. Kannattavuuden heikkenemisen arvioidaan jatkuvan vielä lähikuukausinakin.
Lähde: Elinkeinoelämän keskusliitto EK