LVI-urakointi
Valvomme jäsenyritystemme etuja elinkeinopoliittisissa asioissa ja edistämme LVI-urakoinnin toimintamahdollisuuksia. Olemme mm. mukana alan teknisten normien kehitystyössä, ja lisäämme eri sidosryhmien tietoisuutta alati kasvavasta korjausvelasta ja energiaremonttien tukemisen tarpeellisuudesta.
Putkiremonttihankkeisiin kannustaminen
- Olemme toimineet jo pitkään tekemättömien putkiremonttien aiheuttaman korjausvelan pienentämiseksi mm. viestinnän kautta sekä vaikuttamalla sidosryhmäkohtaisesti remonttitukien lisäämiseen.
- Putkiremonttien toimeenpanon laadun kehittämistä varten teemme sekä yksin että yhdessä muiden järjestöjen kanssa selvityksiä toiminnan laadusta, joiden perusteella laaditaan toimintasuosituksia sekä suunnittelua että toiminnan ohjausta varten.
- Osallistumme aktiivisesti erilaisten uusien urakkasopimusmallien kehittämiseen.
Energiaremonttien lisääminen
- Toimimme erilaisissa verkostoissa, joiden tavoitteena on jäsentää mm. energiaremontin käsitettä ja yhdenmukaistaa eri termien käyttöä.
- Pyrimme vaikuttamaan tuleviin kansallisiin säädöksiin yhdessä muiden rakennusklusteriin kuuluvien järjestöjen kanssa.
- Seuraamme eurooppalaista sääntelyä ja teemme tarkkoja arviointeja sen vaikutuksista.
- Näemme energiaremonttien ja putkiremonttien olevan vahvasti kytköksissä toisiinsa. Tästä syystä kannustamme energiaremonttien lisäämiseen saman kaltaisilla toimenpiteillä kuin putkiremonttienkin lisäämiseksi.
Teknisten normien kehittäminen
- Osallistumme Talotekniikka RYL:n ja LVI-ohjekorttien valmisteluun. Ne ovat suunnitelma-asiakirjojen ohella keskeisin osa urakkasopimusasiakirjoja. RYL ja ohjekortit ovatkin paras tapa vaikuttaa kansallisesti asennustoiminnan laatuun ja toisaalta käsitykseen hyvästä rakentamistavasta. Olemme edustettuna käytännössä kaikissa näihin normeihin vaikuttavissa luottamuselimissä ja asiantuntijaryhmissä.
- Tiedotamme jäsenyrityksiämme muutoksista ja järjestämme koulutusta normien hyödyntämiseksi tuotannon ohjauksessa.
- LVI-järjestelmien rakentamista ohjaavien normien kehittämisessä teemme yhteistyötä erityisesti suunnittelijoiden ja rakennuttajien edustajien kanssa.